Suuret kiitokset teille ihanat äänestäjät, olen erittäin ylpeä ja onnellinen 92 äänen saaliistani! Näillä saavutin varavaltuutetun paikan, ja pääsen Kristillisten pieneen mutta pipuriseen valtuustoryhmään mukaan vaikuttamaan ja osallistumaan.

Kokonaisuudessaan Nokian KD jäi eilisen tulosillan jälkeen hieman ristiriitaisiin tunnelmiin, sillä Hannu Varhi oli ensimmäinen kaupunginvaltuuston ulkopuolelle jäänyt. Nykyäänkin valtuustossa istuva ahkera ja edustava Tarja Luukko pääsi kirkkaasti läpi, mikä on tietenkin suuri ilon aihe, etenkin kun Nokian Uutisten ovensuukysely ennusti perjantaina meidän jäävän kokonaan ilman paikkaa.

Vaalivalvojaiset oli siis meidän puolueen osalta jännittävä tapahtuma. Todella konkreettisesti huomasimme, miten joka ainoa ääni on merkityksellinen. Kiitos!

199



Olin tänään Nokian lukiolla vaalipanelissa. Keskustelut kulkivat jo tässä vaalien alla tutuiksi käyneitä teitä, mutta jäi oikein hyvä mieli niin lukiolaisten näkemisestä kuin meidän panelistien mukavista puoluerajat ylittävistä keskusteluista itse paneelin jälkeenkin. Paneelin pj kysyi lukiolaisilta, kuinka moni on käynyt ennakkoon äänestämässä ja kuinka moni aikoo uurnille sunnuntaina, varsinaisena vaalipäivänä. Suurin osa näytti vihreää lippua sunnuntain äänestykselle, ja toivottavasti tosiaan nämäkin nuoret todella käyttävät äänioikeuttaan!

Muistathan sinäkin suunnata pyhäpäivän lenkkisi omalle äänestyspaikallesi, mukaan tarvitset vain henkilöllisyystodistuksen (se postissa tullut ilmoituslappu ei ole välttämätön)!!

199

Tänä iltana Yle lähetti vaalikeskustelun nimeltä Kansalaisen kuntalaari suorana lähetyksenä Nokialta. Ensimmäinen puolikas ohjelmasta koostui nokialaisten päättäjien vastauksista kaupunkilaisten kysymyksiin, ja toisella puoliskolla hiillokseen pääsivät valtakunnan tason ministerit ja kansanedustajat.

Olin valmistellut lyhyen napakan kysymyksen Nokia-lisään (mihinkäs muuhun) liittyen, mutta valitettavasti keskustelu velloi tuolloin niin kiivaana, ettei toimittajan silmä minuun saakka ehtinyt puheenvuorojen jaossa. Onnekseni kuitenkin ensimäisellä puoliskolla kokoomuslainen nainen esitti vähän samantyyppisen kysymyksen, kuin itse olin aikonut. Loputkin päässäni pyörittelemistä ajatuksista julkilausui toisella puoliskolla meidän Kristillisdemokraattien Hannu Varhi, minkä iloisena pistin merkille jo kotisohvalla vauvaa imettäen.

Ohjelman alkupuoliskon (jolloin olin siis paikalla Nokia-salissa) aikana käsiteltiin pitkään vesikriisiä, ja sen jälkeen vanhusten asemaa (lähinnä Vihnuskodin tilannetta) sekä hieman lasten päivä- ja kotihoitoa. Yritän päästä katsomaan koko ohjelman huomenna uusintana, ja suosittelen muillekin nokialaisille, siksi mielenkiintoisia näkökulmia tuolla esitettiin.

Ohjelma nähdään uusintana huomenna perjantaina 17.10. tv 1:llä klo 13.05-15.00!

Samaan syssyyn mainostan ensi tiistain 21.10. Aamulehden Vaalikäräjiä Nokia-salissa (tilaisuus alkaa klo 17, itse paneeli klo 18). Siellä jos missä on mahdollisuus tehdä livenä valinta ehdokkaasta, joka äänesi saa!

Kuinkahan pitkäksi aikaa maailmassa riittää polttoainetta niin, että voimme ajella autoillamme pitkiä matkoja joka päivä niin, että kyydissä on aina vain yksi ihminen per auto? Niin laajemmin yhteiskunnassa kuin ihan yksityisten ihmistenkin kohdalla joudumme miettimään, paljonko on varaa ja muutenkin kannattavaa autolla kulkea.

Tästä syystä olen ajatellut julkisen liikenteen käyvän yhä tärkeämmäksi. Tarvitaan niin raideliikennettä kuin bussejakin. Itse olen aina pitänyt junalla kulkemisesta, etenkin opiskeluaikoina, jolloin opiskelijan alennus teki matkan hinnasta varsin siedettävän. Toiveissani olisikin, että Nokian asema autioitumisen sijaan saisikin enemmän ja enemmän pysähtyviä junia, jotka täyttyvät iloisista junamatkalaisista! (Tähän utopiaan kuuluu myös se, että VR laskee lippujen hinnat inhimilliselle tasolle, mutta se onkin kokonaan toinen tarina...)

Linnavuoresta on Nokian keskustan alueelle noin 12 km matkaa. Vaikka pidän tämän matkan taittamista yksityisautolla useinmiten älyttömänä, tulee silti harvemmin hypättyä onnikan kyytiin. Miksi? Suurin syy on se, että hinta on melkoisen kova. Toiseksi suurin syy on se, että aikataulu on liian harva. Kolmas syy on se, että vaunujen kanssa kulkeva joutuu jättämään vaunut liikkuvan bussin keskiosaan yksinään siksi aikaa, kun vaunujen työntäjä käy matkansa maksamassa kuskille... Tällaista turvallisuusriskiä en ota, joten siksi en ole rattaineni bussilla kulkenut. Tampereella asuessani TKL:n busseissa tilanne oli toinen, ja siellä tulikin usein hypättyä sinisen nyssen kyytiin, vaikka autokin taloudessa oli.

Jos busseja kulkisi Nokian paikallisliikenteessä hieman useammin, tarjoaisi se myös lapsille ja nuorille mahdollisuuden itsenäiseen liikkumiseen. Näin ei tarvitsisi olla aina vanhempien kyydin varassa, kun mennään harrastuksiin ja kavereita tapaamaan. Mielestäni kaupunki voisi ottaa aktiivisemman roolin myös paikallisen julkisen liikenteen kehittämisessä.

Vierailin tänään Emäkosken koulun valipaneelissa, joka järjestettiin yhdeksäsluokkalaisille yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemapäivään liittyen. Paneelissa oli mukana kahdeksan ehdokasta eri puolueista ja keskustelua johti teknisen työn lehtori Jussi Männistö. Nuoret olivat etukäteen saaneet tehdä meille ehdokkaille kysymyksiä, jotka kyllä paneelissa muotoili keskustelun puheenjohtaja. Ryhmiä (ja paneeleita) oli kaksi, joista jälkimmäinen oli aktiivisempi suorien kysymysten esittämisessä. (Nokian Uutisten toimittaja teki tilaisuudesta jutun, mutta harmi kyllä hän oli läsnä vain ensimmäisen ryhmän paneelissa, sillä toisen ryhmän peneelista olisi voinut olla muutakin kirjoitettavaa kuin Vasemmistoliiton ehdokkaan kiroileminen.)

Aiheet käsittelivät tietenkin nuorille tärkeitä asioita, kuten kouluruokailua, välipalaa, opiskelua, nuorisotoimen toimintaa, vapaa-ajan viettoa sekä Nokiareenaa. Keskustelu sai minut miettimään sitä, mikä olisi ensisijainen lääke siihen, että nuoret voisivat paremmin ja saisivat rakennettua itselleen terveen itsetunnon.

Tuli mieleeni vanha totuus siitä, että kaikilla ihmisillä on tarve kuulua johonkin. Jos ei voi kuulua hyvään, niin sitten kuulutaan pahaan. Nuorille olisi järjestettävä erilaisia tilaisuuksia kuulua johonkin hyvään ryhmään, olkoon se sitten luokka, harrastusporukka, kaveriporukka tai perhe. Olennainen osa ryhmään kuulumista on se, että voi tuntea sanoillaan olevan painoarvoa. Jos et saa mielipidettäsi kuuluviin, tulee aika ulkopuolinen olo, vai mitä? On siis tärkeää, että jokainen pääsee omassa porukassaan vaikuttamaan omiin asioihin, päättämään ja osallistumaan.

Nuorisotoimella on Nokialla kolme nuorisotilaa (Linnavuoresta lopetettiin nuorisotila kuluvan vuoden keväänä!), jotka ovat auki muutaman iltana viikossa. Näiden lisäksi kokisin välttämättömänä nuorisokahvilan perustamisen, jotta nuorilla olisi paikka, missä viettää aikaansa vapaamuotoisesti oleillen, sisätiloissa ja aikuisten silmän alla ollen. Myös nettikahvila saattaisi olla hyvä idea tässä valvotussa yhteydessä.

Kaikenkaikkiaan vierailustani toisessa kaupunkimme yläkouluista jäi todella hyvä maku, oli hienoa päästä näkemään nokialaisia tulevaisuuden toivoja. Edes pieni satsaus nuoriin säästäisi varmasti euroja tulevaisuudessa, jotta saamme nuoret varttumaan tyytyväisiksi ja terveiksi aikuisiksi!

Tänään ajattelin kirjoittaa lyhykäisesti näkemykseni nokialaisen politiikan kuumista perunoista - asioista, jotka täällä puhuttavat ja joista kysytään jok'ikisessä vaalitentissä ja -paneelissa tässä kaupungissa.

Korostan, että esitän mielipiteeni kyseisiin asioihin tämänhetkisten tietojeni valossa. En ole Nokialla päättävissä elimissä istunut, joten en ole joutunut kaivelemaan asioista sen enempää tietoa kuin kukaan muukaan rivikaupunkilainen. Ja todentotta, jos valtuustoon tässä mentäisiin, täytyisi päätöksenteon tueksi lukea, kysellä ja etsiä tietoa, tutkimusta, vaikutuksia, näkemyksiä.

Keskuspuhdistamo
Nokialle on suunniteltu suurta pirkanmaalaista jätevedenpuhdistuskeskusta, jonka purkuputki laskisi matalaan Kuloveteen. Tähän mielipiteeni on luonnollisesti jyrkkä ei, sillä tuohon pieneen järveen ei missään nimessä voida ottaa jättimäisen alueen ihmisten likavesiä! Jäteveden puhdistus tulee hoitaa hajautetusti, jolloin myöskään riski "jos (ja kun) jotain tapahtuu" ei kaadu minkään yksittäisen pienen alueen niskaan. Luulisi myös nykyisen kehittyneen teknologian aikana löytyvän muitakin keinoja, kuin päästää likavedet asuttuihin siurolaisrantoihin?

Nokiareena
Ajatus suuresta nokialaisesta monitoimihallista tuntuu hyvältä! Jos Nokiareena todella tarjoaisi liikuntamahdollisuuksia, konsertteja, tapahtumia ja elämyksiä suurelle osalle kaupunkilaisista, se on kannatettava ajatus. Tällä hetkellä hallia suunnitellaan yksityisellä rahoituksella, mikä onkin mielestäni tärkeää, sillä halli on sen suuruusluokan bisnes, että kaupunki ei voi sellaisia rahoja irroittaa riskeeraamatta kaupunkilaisten peruspalveluita. Mielestäni Nokiareena on hyvä idea myös siksi, että se toisi kaupunkiin niin uusia työpaikkoja kuin lisää matkailutulojakin.

Iso ongelma on kuitenkin Nokiareenan suunniteltu sijainti. Keskusurheilukentän tietämille jättihalli ei mielestäni sovi esimerkiksi ympäristöseikkojen, liikenteen eikä paikoituksen vuoksi. Ymmärtääkseni esimerkiksi lähempänä Turuntietä on hallille joutilaampia ja parempia paikkoja, jo ajatellen muistakin kaupungeista areenan tapahtumiin tulevia ihmisiä, mutta myös huomioonottaen urheilukentän tienoon nykyiset asukkaat, vanhainkodin, tiestön yms.

Kirjasto
Uusi kirjasto vai vahan remppa - siinäpä pulma? Itse olen viihtynyt kirjastoissa jo kouluikäisestä saakka, joten toki olisin sen kannalla, että kaupungissa olisi hieno iso kirjasto, jossa olisi monipuolisten kirjaosastojen lisäksi musiikkia, taidetta, luentoja, nuorisotila, kahvila ja tietenkin suuri määrä nettipäätteitä kaupungin asukkaiden käytössä. Eri asia on, mistä tähän saadaan rahat?

Itse en ole Nokian pääkirjastossa käynyt kuin pari kertaa, sillä Linnavuoren sivukirjastossa saa niin luksusluokan palvelua, että jos sattuu puoliääneenkin pohtimaan tahtovansa tietoa vaikkapa puoliverisen ratsuhevosen sairaskengityksen erityispiirteistä, niin johan seuraavalla kirjastokäynnillä on muualta tilattuna useampi opus aiheesta! =) Näinollen en ihan tarkkaan tiedä pääkirjaston tilannetta, mutta tältä näppituntumalta heittäisin, että pidemmällä tähtäimellä uusi kirjasto olisi parempi satsaus kuin vanhan remontointi ja laajennus.

Vesikriisi
Perjantaina 30.11.2007 olimme juuri kotiutuneet vastasyntyneen vauvan kanssa synnytyslaitokselta, kun tieto käyttökelvottomasta vedestä saavutti meidät, kiertoteitä tietenkin. Kyllä silloin tuli muutaman kerran ajateltua, kuinka tärkeä se puhdas vesi onkaan! Lopulta kuitenkin ymmärsimme, että Linnavuoren vesi tulee Hämeenkyrön puolelta, joten olimme kuitenkin saastuneen alueen ulkopuolella. Tämä ei tietenkään vähentänyt huolta sairastuneista nokialaisista ystävistä ja tuttavista.

Nyt vesikriisi on ollutta ja mennyttä, vaikkakin seurauksista vielä kärsitäänkin niin yleisellä kuin yksittäisten ihmistenkin tasolla. En kuitenkaan ole ihan ymmärtänyt, miksi joidenkin ihmisten päätehtävä tuossa kevään mittään oli metsästää syyllisten päänahkoja. Tottakai syitä tapahtuneelle on selvitettävä, mutta mielestäni ajojahti oli asiatonta, eikä myöskään millään lailla tuonut parannusta asioiden tilaan. Suurten (ja pienempienkin) kriisien jälkeen on osattava suunnata katse tulevaisuuteen ja puhallettava yhteen hiileen, jotta kardinaalimunauksilta vältyttäisiin.

Päivähoito
Haluaisin tähän asiaan vielä ottaa kantaa, koska olen lempilapseni Nokia-lisän kimpussa jo puhissut aina lehtien palstoja myöten. Vaikka olenkin avoimesti pienten lasten kotihoidon kannattaja, ymmärrän kuitenkin lasten kasvavan nopeasti ja vanhempien töihinmenon olevan suurimmassa osassa perheitä ajankohtaista ennemmin tai myöhemmin. Jokainen varmasti haluaa, että päivähoito olisi turvallista, virikkeellistä ja siihen liittyvät käytännöt mahdollisimman helppoja.

Nokialle muuttaa jatkuvalla syötöllä uusia lapsiperheitä ja monessa osassa kaupunkia päivähoitopalvelut (ja monet muutkin lapsiperheille tarkoitetut palvelut) laahaavat surkeasti jäljessä. Nokia-lisän lisäksi tarvitaan ehdottomasti uusia perhepäivähoitajia ja päiväkoteja tilannetta helpottamaan, jotta perheillä olisi valinnanvaraa - mielellään järkevän etäisyyden päässä kodistaan. Jo päivähoitolakiin vedoten kaupungilla ei ole mahdollisuutta tarjota "eioota" tai soitella päivähoitopaikan hakijoille, että "eikö nyt joku mummu voisi hoitaa..."

Ennenvanhaan saman katon alla eli useampi sukupolvi. En uskaltanut tähän kirjoittaa sulassa sovussa, sillä voihan olla ettei se sopu aina säilynyt. Jotain heillä kuitenkin oli, mitä nykyajan perheistä sopuisimmallakaan ei ole - toisensa, perhe- ja sukukeskeisyys, yhteisö ja toisista huolehtiminen.

Me olemme mieheni kanssa jo vuosia harrastaneet myytävien talojen katselua, itserakennettavan talon suunnittelua ja suuremmasta talosta haaveilua. Minä olen aina liittänyt tähän semmoisen mielikuvan, että tulevaisuudessa olisi täysin mahdollista, että kotonamme asuisi joko minun tai mieheni vanhempia. Mitä jos tulevaisuudessa kaikille vanhuksille ei löydy laitospaikkaa? Kun kerran en halua lapsiani laitokseen hoitoon, niin miksi sitten haluaisin vanhempani, lasteni isovanhemmat laitokseen?

Tälläkin hetkellä monet hoitavat vanhenevia tai sairaita vanhempiaan tai puolisoaan pienenpienellä omaishoitajan palkalla. Uskon, että tämä tulee tulevaisuudessa yleistymään, sillä suurten ikäluokkien vanhetessa on otettava kaikki voimavarat käyttöön. Enkä missään nimessä ajattele vanhustemme hoitamista rasitteena, vaan rikkautena!

Olen lähinnä lapsiani ajatellen kirjoitellut ylös sekä minun että mieheni puolen suvun "sukupuuta" sekä kuulemiani kertomuksia menneiltä ajoilta. Omista isovanhemmistani elää vielä 80-vuotias mummuni, ja miehen puolelta 95-vuotias mummi. Onnekseni he molemmat ovat vielä hyvävoimaisia ja ovat jaksaneet jutella kanssani omista kokemuksistaan. Pitkän elämän myötä heille on kertynyt oman persoonallisen luonteen lisäksi myös sitä tunnettua vanhan ihmisen viisautta, josta me nuoret saamme vain toivoa, että vuosien myötä saavutamme itse saman.

Päätöksenteossa on joskus turhan helppo sivuuttaa vanhukset, koska he eivät välttämättä ole voimakkaimmillaan taistelemaan omien etujensa puolesta. Jos lähinnä sydäntäni ovatkin lapsiperheiden asiat, niin eivät vanhusten asiatkaan kauas jää juuri yllämainitusta syystä. Joskus mielekäs vanhuus tarvitsee onnistuakseen yhteiskunnan tukea esimerkiksi juuri asumis- ja hoitojärjestelyissä, joskus taas oman perheen apu mahdollistaa esimerkiksi vanhukselle omassa kodissa asumisen. Kaupungin päättäjien ja virkamiesten tehtävänä on mielestäni tässäkin kysymyksessä taata valinnan vapaus, se että kuhunkin tilanteeseen voidaan räätälöidä sopivin ratkaisu.

Tässä hetki sitten Nokian Uutisten mielipidepalstalle lähettämäni teksti minulle ah niin tärkeästä Nokia-lisästä. Sain viikko sitten asiaan liittyvän kyselylomakkeen postissa ja siitä paljastui heti muutama karmaiseva yksityiskohta, sitten kuulin lisää huonoja uutisia tiistai-illan keskustelutilaisuudessa (aihe: Lasten päivä- ja kotihoito, siellä keskusteluissa kävi ilmi mm. että jotkut Nokia-lisällä ratsastavat ryhmittymät kehtaavat vaatia lisään tulorajoja) uudenuutukaisella Kartanon päiväkodilla ja kaupan päälle vielä uutinen keskiviikon NU:ssa (kaupunginhallitus ei tehnyt vielä päätöstä Nokia-lisästä, vaan asiaa lykätään taas kenties sopivasti vaalien yli, jotta se voidaan unohtaa).

Tällaisia olen viimeisen viikon ajan päässäni pyöritelyt yön pimeinä tunteina vauvaa imetellessäni:

Kunnallisvaalien lähestyessä on selvää, että tietyt kuumat perunat nousevat keskustelunaiheiksi. Kotihoidossa olevien lasten perheille tarkoitetulla Nokia-lisällä pallotteleminen menee kuitenkin jo kohta mauttomuuden puolelle.

Tuoreimpana esimerkkinä kaupunginhallituksen tökerö päätös lykätä Nokia-lisästä päättämistä. Onko tässä kyse siitä, että Nokia-lisästä saa puhua mielinmäärin ennen vaaleja, mutta päätöksen tekoa lykätään vaalien yli, jolloin lisäasia voidaan taas haudata seuraavaksi neljäksi vuodeksi?

Itse ehkä hieman sinisilmäisesti vielä jaksan uskoa siihen, että jonain päivänä Nokia-lisä vielä tulee. Murheenkryyneinä lisän suhteen ovat kuitenkin mielivaltaiset ja perusteettomat rajoitukset lisän saamiselle. Käsittämätöntä, että lisän ajatellaan mahdollistavan jollekulle helppoa rikastumista kotona ollen! Tätä pelkäävät voin toivottaa tervetulleiksi vaikkapa meille katsomaan, kuinka helppoa onkaan hoitaa neljää alle kouluikäistä lasta pitkiä päiviä. Voin myös näyttää tilitietoni hoitorahan maksun jälkeisenä päivänä, kun olen maksanut pari laskua. Ei, rikastumaan tässä ei pääse, paitsi ehkä henkisesti, sillä toisaalta mikä onkaan antoisampaa kuin saada touhuta omien lasten kanssa arjen pyörteissä. Kahta samanlaista päivää ei ole!

Ikäväksi yllätyksekseni löysin Nokia-lisän tarvetta kartoittavasta kyselylapusta kuin retorisena mainintana reunaehtoja lisän saamiselle. Lyhykäisyydessän perusteet ovat ne, että kotona alle 3-vuotiasta hoitavan on oltava joko hoitovapaalla töistä, keskeyttänyt opintonsa tai yrityksen toiminnan tai ollut työttömänä ennen äitiyslomaa. Tahtoisin todella vastauksen kysymykseen, mitä näillä rajoituksilla haetaan? Keitä tässä yritetään rajata ulos lisänsaajista? Miksi?

Otan esimerkiksi oman tilanteeni. Jäin ensimmäiselle äitiysvapaalle keväällä 2002 opiskellessani yliopistossa aivan loppusuoralla, ja tämän jälkeen olen ollut vuorotellen minimiäitiysrahalla ja kotihoidontuen hoitorahalla. En siis keskeyttänyt virallisesti opintojani, vaan tein iltaisin miehen ollessa kotona lasten kanssa gradun ja valmistuin yliopistosta. Opintotukea en ole kotiäitiaikanani saanut. Kiitokseksi tästä minutkin rajattaisiin pois Nokia-lisän saajista joillakin tuulesta temmatuilla perusteilla.

Perusteissa mainitaan myös, että "Nokia-lisää ei maksettaisi, jos lasta hoitava henkilö on kotona muusta syystä." En pitkän miettimisenkään jälkeen keksinyt mistä ihmeen muusta syystä sitä oltaisiin kotona Kelan hoitorahalla, kuin siitä, että halutaan hoitaa omat lapset kotona sen kallisarvoisen ajan, kun he ovat ihan pieniä. Kelpaako tämä syyksi?

Edelleen myös jankutetaan, että Nokia-lisä ei vähentäisi hoitopaikkojen tarvetta. Tottakai se vähentäisi, sehän tarjoaisi monille perheille mahdollisuuden venyttää lapsen kotihoitoaikaa edes muutamalla kuukaudella. Jokainen näistä kuukausista on säästöä kaupungille joka tapauksessa, vaikka Nokia-lisää maksettaisiinkin. Puhumattakaan tilanteesta, jolloin yhä enenevissä määrin tiukentuvassa taloudellisessa tilanteessa on nyt kotihoidossa olevia lapsia vietävä hoitoon, jolloin tarvitaan aina uusi hoitopaikka - henkilökuntaa, tilat, piha, ruokaa, leluja jne.

Ennen kuin toivottavasti pian tehtävää päätöstä Nokia-lisän tulemisesta tehdään, on nämä lisän saamisen perusteet muutettava ehdottomasti samoiksi, mitä Kelalla on kotihoidontuen saamiseen. Mitään lisäperusteita ei tarvita rajaamaan lisänsaajista pois epätasa-arvoisesti keksittyä joukkoa ahkeria lähes köyhysrajalla eläviä kotivanhempia!

Olin tänään Vaikuta valinnoilla -tilaisuudessa, jossa puhuttiin energian säästämisestä niin yksilön kuin Nokian kaupunginkin kannalta. Nokian KD:llä oli siellä pöytä, jossa esittelin Kotiäidin energiansäästövinkkejä. Varsinaisessa tilaisuudessa oli aluksi Nokian kaupungin hallinnosta ihmisiä kertomassa esimerkiksi nokialaisesta katuvalaistuksesta ja energiatehokkuussopimuksesta. Tilaisuuden päätti Ympäristötietokeskus Moreeniasta ympäristöneuvoja Terttu Viteli, ja hän kertoi siitä, miten arjen pienillä valinnoilla voi säästää energiaa.

Kotiin tultuani satuin vauvaa imetellessäni katsomaan Ylen Hullua juttua, jossa puhuttiin juurikin aiheeseen liittyen. Tässä tämän jakson esittely lainattuna suoraan ohjelman nettisivuilta (http://ohjelmat.yle.fi/hullu_juttu/etusivu): Ilmastonmuutos löi niin sanotusti läpi ja teki ekokuluttamisesta taas massojen harrastuksen, vuosien hiljaiselon jälkeen. Torjutaanko napojen sulaminen ostamalla ekovessapaperia ja tankkaamalla uutta diesel-autoa? Vai sumentaako ekoiluvillitys meitä näkemästä, että todelliseen torjuntavoittoon tarvitaan paljon järeämpiä toimia kuin yksilöiden kulutusvalinnat?

Nyt pyörittelen mielessäni ristiriitaa. Vaikuta valinnoilla -tilaisuus keskittyi pitkälti yksilötason vaikuttamiseen, etenkin Terttu Vitelin osuus ja myös minun oma kotikutoinen vinkkilistani. Muutkin alustajat pysyttelivät lähinnä kotikaupunkimme pienessä mittakaavassa. Tv:n Hullu juttu esitteli myös ensin asiaa tältä näkökantilta, mutta loppukaneetiksi haastateltiin Helsingin Kauppakorkeakoulun professoria (nimeä en nyt löytänyt mistään!), joka antoi selväsanaisesti ymmärtää, että yksilön valinnoilla ei ole juurikaan merkitystä, vaan suuremmilla, poliittisilla valinnoilla. Mitämitä! Ovatko kaikki pienet teot turhia?

Minun käsitykseni on se, että tärkein tekijä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on se, miten pallomme valtiot sekä kaikkein suurimmat yritykset toimivat. Mutta toisaalta, maasta se pienikin ponnistaa, ja jokaisen ihmisen oma asenne ja päivittäinen käyttäytyminen määrittävät myös sen, mihin suuntaan suuremmissa yhteyksissä mennään. Kaupunginvaltuusto voisi olla juuri seuraava askel kohti vihreitä, kestäviä ja maapalloa säästäviä poliittisia valintoja.

Minä itse tahtoisin opettaa lapsilleni mahdollisimman luontoystävällisen ja energiaasäästävän mallin elämiseen. Tänäänkin Vaikuta valinnoilla -tilaisuudessa opin taas pieniä uusia asioita, joita aion kokeilla myös arkipäivän elämässä täällä kotona. Tärkeä asia luontoystävällisyyden lisäksi on myös rahan säästäminen, mikä saattaakin olla avainkysymys monessa perheessä tulevassa taloudellisessa tilanteessa.

Tässä vielä, rikkana rokassa, Kotiäidin energiansäästövinkkejä, jotka siis perustuvat käytännön kokemukseen!

• Suosi suomalaista ja lähellä tuotettua. (Tarjoilin linnavuorelaisia oman maan porkkanoita.)
• Käytä kestoa. (Vaipat ja siteet ovat tuhat kertaa mukavampia kuin muoviset kilpakumppaninsa, ja lisäksi usein tosi kivan näköisiä iloisissa kuoseissaan. Ne voi pestä muun 60 asteen pyykin joukossa - täysiä koneellisia.)
  
• Kierrätä. (Meillä on otettu esimerkiksi vanhat margariinirasiat säilöntään, sillä ne kestävät konepesun, pakastuksen sekä mikrokuumennuksen. Lisäksi puhkikuluneet vaatteet pääsevät vielä uusiokäyttöön "kestotalouspaperina", sillä talouspaperia jos mitä pikkulapsiperheessä kuluu liikaa... Kiitos näistä vinkeistä Hannamari-ystävälleni!)
• Tee suurempi määrä ruokaa kerralla, pääset yhdellä uuninlämmityksellä. Jäähdytä nopeasti kylmähauteessa ja pakasta kiireisten päivien varalle.
• Villasukat jalkaan ja huoneilma terveellisen viileäksi (21 astetta riittää).
• Sammuta turhat valot ja sähkölaitteet - opeta myös lapsille (tässä auttaa esimerkiksi jatkojohto, jossa on kytkin, jota napsauttamalla saa esimerkiksi kaikki olohuoneen viihdelaitteet pois herätevirrasta).
• Organisoi kuten kotiäiti vain osaa, ja hoida yhdellä autonkäynnistämisellä mahdollisimman monta asiaa samalla ajolla.
  

Viimeiset 6,5 vuotta olen saanut ylpeänä ilmoittaa ammatikseni kotiäitiyden. Olen ollut todella iloinen siitä, että olemme pystyneet järjestämään lastemme hoitamisen kotona, vaikka rahallisten syiden takia olemme sitten joutuneet tinkimään esimerkiksi matkustelusta, asumisesta ja ihan vaikapa päivittäisissä ostoksissa. En kuitenkaan osaa pitää meidän perhettä kovinkaan köyhänä, sillä lasten myötä perheessämme on sellaista rikkautta, mitä ei voi mistään muualta saada!

Oma kuopukseni täytti juuri 10 kk. "Äitiyslomani" eli vanhempainrahakausi on loppunut jo monta viikkoa sitten, eli joidenkin kriteerien mukaan vauva olisi pitänyt kiikuttaa päivähoitoon tuolloin. Hurjalta olisi tuntunut. Ylipäätään minusta on ikävä ajatus, että pitäisi hankkia lapsia ja sitten mahdollisimman pian viedä vieraalle hoitoon pitkiksi päiviksi. Onneksi mieheni on ollut tästä asiasta kanssani samoilla linjoilla, muuten lasten kotihoito ei olisi meillekään mahdollista.

Jos kokisin vaalilupausten antamisen tarpeelliseksi, niin tämä olisi ensimmäinen ja ainoa lupaukseni: Lupaan puhua ja toimia lasten kotihoidon tuen kuntalisän (Nokia-lisä) puolesta aina kun se vain kaupunginvaltuutettuna olisi mahdollista! Tiedän, että pienellä rahallisella tuella monessa perheessä olisi äidin tai isän mahdollista jäädä pidempään kotiin pienten lasten kanssa.

Nokialla lehtijutuissa on usein nostettu suurimmaksi perusteeksi kuntalisälle se, että päivähoitopaikkojen tarve pienenisi. Perustehan se on tuokin, mutta mielestäni kirkkaasti tärkein peruste pitäisi olla lapsen etu! Useat tutkijat ja pienten lasten kehityksen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että alle 3-vuotiaan lapsen paras hoitopaikka on oma koti. Kuntalisä toisi useammalle vanhemmalle mahdollisuuden olla läsnä pienten lastensa elämässä ainutkertaisina ensimmäisinä vuosina.

Kotihoito ei missään nimessä tarkoita lasten eristämistä tai kököttämistä neljän seinän sisällä. Suurin osa pienistä lapsista saa riittävän määrän virikettä ja vastustuskykyä pöpöille kerhoista, joissa käydään joko yhdessä vanhemman kanssa tai isompana jo ihan yksin. Vanhemmille on myös erilaisia vapaamuotoisia verkostoja, joiden puitteissa lapsen pääsevät leikkimään toisten kanssa ja vanhemmat pääsevät juttelemaan "työkavereiden" kanssa. Ilman näitä usein äideistä koostuvia porukoita en minäkään olisi jaksanut tehdä pitkää päivää kotiäitinä.

Myös kotona oleva vanhempi tarvitsee virikkeitä. Paras tilanne mielestäni on, jos kotiäiti tai -isä pääsee silloin tällöin omiin harrastuksiinsa täysin yksinään. Ystävien tapaaminen on tärkeää, niin samassa elämäntilanteessa olevien kuin niidenkin, joiden kanssa puhellessa saa unohtaa vaipanvaihdot, uhmakohtaukset sekä nuhaiset nenät!

Lasten kotihito ei mielestäni ole (eikä saa olla) tasa-arvokysymys. Vanhempainrahan ensimmäiset kuukaudet (äitiysrahan osuus) ovat pääasiassa imetyksen takia tarkoitettu äidille, mutta tuon ajan jälkeen kullakin perheellä tulisi olla tilaisuus valita kumpi vanhemmista kotona lapsia hoitaa. Toki monessa perheesä valinta osuu äitiin, ja joka tapauksessa on perheen huolehdittava kotiinjäävän vanhemman eläkkeen kerryttämisestä.

Itse en tiedä, pidetäänkö minua hulluna vai tyhmänä, mutta uskon siihen, että esimerkiksi minulle on sekä pitkä kotiäitiaika että hieno ura mahdollinen. Vaikka olisin vielä useamman vuoden kotona, on minulla toivottavasti vielä kolmisenkymmentä vuotta aikaa tehdä uraa. Se on pitkä aika. Tuolle ajalle minulla on kunnianhimoisia tavoitteita, mutta niiden toteuttamisen aika on vasta kotiäitivuosien jälkeen!

Toistaiseksi on minulla kuitenkin aika olla kotiäitinä. Joka ainoaan päivään mahtuu niin ratkiriemukkaita ja onnellisia hetkiä kuin myös savun nousemista äidin korvista... Joskus meinaa huumori loppua, kun tuolla eskari- ja kerhomatkoilla tallustellessa yksi tahtoo mennä pyörällä, toinen poimia kukkia, kolmas kulkea ojassa ja neljäs hypätä pois rattaista. Vastapainoksi saan taas jännittää eskarilaisen hampaidenlähtöä, ihailla 5-vuotiaan taitavia sinivalaspiirroksia, helliä sylissä päiväunenlämmintä 3-vuotiasta sekä leikkiä kukkuu-leikkiä vauvan kanssa - uudestaan ja uudestaan!

Kunnallisvaalien ehdokasasettelu vahvistettiin tänään ja samalla selvisivät äänestysnumerot. Minulle lankesi niinkin hieno numero kuin 199.

Tästä on hyvä jatkaa! =)

Tarkoituksenani oli itseni esittelyn jälkeen kirjoitella mielipiteitäni liittyen kaupunkimme hallintoon ja palveluihin, eli teemoihin jotka vaalien alla nousevat esiin. Eilisten Kauhajoen tapahtumien takia ajatukseni ovat nyt pyörineet nuorten pahoinvoinnissa, aseissa ja poliisin toiminnassa, joten yleisemmät aiheet saavat odottaa seuraavaan kertaan

Tuntuu aivan käsittämättömältä, että tänään on jälleen suruliputuksen paikka. Tosin nyt vuorokausi tapahtumien jälkeen tuntuu siltä, että näin pian Jokelan koulusurmien jälkeen ei jakseta enää niin mässäillä murhilla - hyvä niin, sillä asiallista tietoa tietenkin tarvitaan, mutta ei sitä epäasiallista. En varmasti voi ymmärtää sitä järjetöntä surua, mitä uhrien omaiset nyt tuntevat, syvin osanottoni heille. =(

Mielestäni nuorten pahoinvointiin on olemassa muutama varteenotettava lääke. Metallinpaljastimien ja aseiden kieltämisen sijaan olisi äärimmäisen tärkeä satsata lasten ja nuorten hyvinvointiin lisäämällä kouluterveydenhuoltoon terveydenhoitajia, kuraattoreita, psykologeja sekä tarjoamalla nuorille harrastusmahdollisuuksia! Nämä "lääkkeet" eivät tietenkään ole mikään 100 % massamurhaajaseula, mutta kyllä nuorison hyvinvointi näkyisi muuallakin positiivisina asioina. Jokaisen koulun tulisi ehdottomasti voida palauttaa terveydenhuollon henkilökunnan määrä samalle tasolle, kuin se oli ennen edellistä lamaa, minun kouluaikanani.

Omaan kokemukseeni vedoten myös uskon siihen, että vähintään yksi hyvä harrastus antaa nuorelle tärkeitä onnistumisen tunteita, itseluottamusta, hyviä ystävyyssuhteita sekä laadukasta tekemistä. Kauhajoen surmaaja oli kertonut viesteissään vihaavansa ihmisrotua ja itseään, mikä onkin varmasti käsittämättömän kurja asiantila. Sen vaan pitäisi olla täysin siellä selkäytimessä ihan jokaisella, että vaikka asiat olisivat miten vinossa, niin koskaan ratkaisu ei voi olla minkään elollisen vanhingoittaminen, saati tappaminen. Ei koskaan.

En millään käsitä, miksi tuoreen kyselyn mukaan 75 % Suomen kansalaisista on nyt yhtynyt pääministerimme pontevaan aselain sorvaamiskeskusteluun. Käsiaseiden kieltäminen ei mielestäni ratkaise tätä ongelmaa. Luvattomia aseita on nyt ja tulee varmaankin aina olemaan. Jos joku haluaa aseella tappaa, niin sen hän kyllä käsiinsä saa jotain kautta, valitettavasti. Aselupien myöntämisen perusteet toki pitää säilyttää tiukkoina ja tarkkoina.

Jos "isoveli valvoo" -linjalle nyt lähdetään, niin ensimmäisenä valvonnan kohteena aseiden sijaan pitäisi mielestäni olla internet. Netistä jos jostain löytyy yhteisöjä ja sivustoja toisten ja/tai itsensä murhaamisesta kiinnostuneille. Niin Kauhajoen Saari kuin Jokelan Auvinenkin käyttivät hyväkseen internettiä tekojensa suunnittelussa ja näkyvyyden hakemisessa. Tiedän tiedän, netti on niin pohjaton suo, ettei sieltä koskaan saa kitkettyä pois kaikkea pahaa, mutta olemmeko täysin voimattomia netin huonojen puolien edessä laajemmassa mittakaavassa?

Oman perheemme kohdalla vain vahvistui päätöksemme siitä, että meillä pidetään nettikone olohuoneessa tai muussa vastaavassa tilassa, jotta nuori ei voi yksinään seikkailla ihan missä sattuu. Toki omat lapseni ovat sen verran pieniä, etteivät ole montaa kertaa netin maailmaan tutustuneet edes vanhemman seurassa. Lisäksi uskon, että on tärkeä keskustella erilaisista nettisivuista ja vaikkapa television uutisista lapsen kanssa, jotta homma säilyisi mahdollisimman avoimena ja lapsi voisi kysyä mieltä askarruttavista asioista. Olen itse järkyttyneenä nähnyt esimerkiksi anorektikkojen nettisivut, joilla nuoret (pääasiassa) tytöt pisteyttävät toistensa ja julkkisten luurangonlaihoja kuvia, sekä miettivät kuinka kauan pitää olla syömättä, että saisivat painonsa pudotettua 41 kilosta 39 kiloon.

Yksi yksityiskohta eiliseltä on myös mieltäni vaivannut. Poliisi oli jututtanut Saarta netissä olleiden videoiden takia, muttei ollut katsonut tarpeelliseksi takavarikoida miehen asetta tai evätä aseenkantolupaa. Niinpä, koskahan byrokratia sallisi sen, että annettaisiin maalaisjärjen voittaa, jos mies osoittaa aseella kameraa ja sanoo "You will die next!" Sama koskee myös järjettömän tiukkaa salassapitovelvollisuutta, ammattilaisten olisi saatava herkemmin lupa tietojen vaihtamiseen, jotta pahoissa ongelmissa olevia nuoria voitaisiin auttaa välittömästi avun tarpeen huomaamisen jälkeen.

Tänne sivulle löytänee tulevan kuukauden aikana myös muita kuin tuttavapiiriäni. On siis tarpeen kertoa jotain perusasioita itsestäni. =)

Nimi, ikä: Hanna Rautanen 33 v
Äänestysnumero: 199
Perhe: 32-vuotias aviomies sekä neljä lasta (6-vuotias eskarilaistyttö, loppuvuodesta 5 ja 3 vuotta täyttävät pojat, sekä pian yksivuotias kuopustyttö)
Asun: Nokialla keskellä kaunista maalaismaisemaa sijaitsevassa vanhassa teollisuuslähiössä nimeltä Linnavuori, jonne muutimme tammikuussa 2006 40-luvulla rakennettuun puutaloon, jota pikkuhiljaa remontoimme
Ammatti: Päätyöni on kotiäitiys, ja tämän lisäksi pidän ratsastustunteja lähiseudun yksityisillä talleilla oppilaiden omilla hevosilla.
Koulutus: Valmistuin kasvatustieteen maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2006. Tutkintooni kuuluvat esimerkiksi puheopin aineopinnot sekä niin luokan- kuin aineenopettajan pätevyydet. Olen myös valmistunut ratsastuksenopettajaksi vuonna 1995 Ypäjän Hevosopistosta sekä kirjoittanut ylioppilaaksi Kokemäen lukiosta vuonna 1993.
Harrastukset: Hevosharrastuksen lisäksi harrastan ehtiessäni muutakin liikuntaa, lähinnä juoksua, tanssia tai jumppaa sekä pallopelejä mukavassa seurassa, ja nyt lasten kasvaessa liikun tietenkin myös heidän kanssaan. Luen paljon kirjoja ja lehtiä, jos ei muuta niin hyvän romaanin käteen sattuessa aina kotitöiden lomassa pari sivua kerrallaan. Kirjoitan mielelläni päiväkirjaa, blogeja, kirjeitä yms. Musiikkiharrastuksista erityisesti laulaminen on sydäntä lähelläni, mutta laulutunneille en ole lasten syntymän jälkeen ehtinyt... Voidaanko järjestötoiminta ja ystävien tapaaminen laskea harrastuksiksi, vai kuuluisivatkohan ne sarjaan elämäntapa, kuten oikeastaan hevosetkin kohdallani? 
Puolue: Suomen Kristillisdemokraatit r.p. (KD)

Tällä viikolla kaikki sitten pyörähti kunnolla käyntiin, kun vuoden 2008 kunnallisvaalien ehdokasasettelu päättyi. Listoilla ollaan!

Niin Ylen vaalikone kuin Nokian Uutisten toimittajakin ovat esittäneet kysymyksen miksi. Niin, miksi lähdin ehdokkaaksi?

Ehdolle lähteminen on kypsynyt mielessäni jo vuosien ajan. Minulla on kokemusta yhteisiin asioihin vaikuttamisesta niin opiskeluajoilta kuin sen jälkeenkin. Tärkeimmät luottamustoimeni opiskeluajoilta ovat Tamyn (Tampereen yliopiston ylioppilaskunta) edustajiston jäsen ja puheenjohtaja sekä Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOLin hallituksen jäsen. Näiden myötä pääsin mukaan monenmoisiin työryhmiin ja toimikuntiin, sekä kurkistamaan niin yliopiston hallintoa kuin Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n valtuustoakin. Huomasin, että asioihin voi vaikuttaa ja että oman sanan saa kuuluville, kunhan vain rohkeasti avaa suunsa!

Tällä hetkellä olen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suoniemen paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja. Kesäkuussa pääsin edustamaan meidän yhdistystä koko liiton liittokokoukseen Lappeenrantaan. Siellähän tämä "vanha" yhdistysaktiivi innostui aivan kuin entinen sotaratsu torven törähdyksen kuullessaan... Hei, minähän osaan ja voin osallistua, ja ääneni kuului useampaankin kertaan, vaikka paikalla oli satoja kokousedustajia, joista suurin osa minua kokeneempia MLL:laisia. Eikä äänen kuuluminen johtunut yksin siitä, että minulla oli silloin kuuden kuukauden ikäinen kuopustyttöni mukana! =)

Näin sitten kesän aikana sinetöityi päätös lähteä mukaan. Ystäväni ja läheiseni tietävät, että neljän pienen lapsen aktiivisena äitinä minulla on paljon kiireitä. Olen jopa hieman pahoittanut mieltäni parista saamastani arviosta, ettei näin kiireisen ihmisen kannattaisi lähteä ollenkaan mukaan! Kuka sitten? Mielestäni vaikuttamaan pitää pyrkiä juuri niiden ihmisten, jotka kokevat, että heillä on jotain sanottavaa, joilla on rohkeutta puolustaa mielipiteitään sekä joilla on todellista halua osallistumiseen. Näitä kaikkia minulta löytyy!

KD:lla on nykyisessä nokialaisvaltuustossa yksi valtuutettu, ja hän on näissäkin vaaleissa ehdolla. Olisi aikamoinen temppu meikäläiseltä kotiäidin vaalibudjetilla (hah!) peitota hänet äänimäärässä tai kasvattaa koko KD:n pottia niin, että potentiaalisella kakkossijoituksellakin läpi mentäisiin, vai mitä? Epäileville haluaisinkin sanoa, että vaikka olen täysin vakavissani joka ikisen tähän blogiin (tulevaisuudessakin) kirjoittamani asian kanssa, niin silti minulla on mielestäni realistinen kuva siitä, kuinka mahdollista läpimenoni on. Ehdolla olen siis vakavissani, mutta en rypyllä otsin!

Toki olisin iloinen, jos Sinä joka koet minut sopivaksi ihmiseksi vaikuttamaan yhteisiin asioihin todella antaisin äänesi minulle! Jos saamani kannatus riittäisi läpimenoon, niin tottakai aloittaisin valtuustotyön vuodenvaihteessa ihan tosissani. Tämä tarkoittaisi jostain muusta tinkimistä, eli lähinnä harrastusten vähentämistä. Tärkeysjärjestykseni on minulle kristallinkirkas: perhe on ja pysyy ykkössijalla! Tälläkin hetkellä saan viettää kaikki päivät lasteni kanssa, kun taas osa illoista täyttyy työllä, harrastuksilla sekä ystvävien tapaamisella. Tietyt illat pyhitämme perheen kesken olemiseen, nyt ja tulevaisuudessa.