Olen jälleen ehdolla Nokian kaupunginvaltuustoon, ja äänestysnumeroni tänä vuonna 2012 on 126
Suuri osa tästä vuoden 2008 blogista on relevanttia edelleenkin kuntavaalien 2012 aikaan, mutta päivitetyt kuulumiset voit tsekata osoitteesta http://hannavaaleissa.vuodatus.net/
Tässä kirjoitukseni 29.9.2008:
Viimeiset 6,5 vuotta olen saanut ylpeänä ilmoittaa ammatikseni kotiäitiyden. Olen ollut todella iloinen siitä, että olemme pystyneet järjestämään lastemme hoitamisen kotona, vaikka rahallisten syiden takia olemme sitten joutuneet tinkimään esimerkiksi matkustelusta, asumisesta ja ihan vaikapa päivittäisissä ostoksissa. En kuitenkaan osaa pitää meidän perhettä kovinkaan köyhänä, sillä lasten myötä perheessämme on sellaista rikkautta, mitä ei voi mistään muualta saada!
Oma kuopukseni täytti juuri 10 kk. "Äitiyslomani" eli vanhempainrahakausi on loppunut jo monta viikkoa sitten, eli joidenkin kriteerien mukaan vauva olisi pitänyt kiikuttaa päivähoitoon tuolloin. Hurjalta olisi tuntunut. Ylipäätään minusta on ikävä ajatus, että pitäisi hankkia lapsia ja sitten mahdollisimman pian viedä vieraalle hoitoon pitkiksi päiviksi. Onneksi mieheni on ollut tästä asiasta kanssani samoilla linjoilla, muuten lasten kotihoito ei olisi meillekään mahdollista.
Jos kokisin vaalilupausten antamisen tarpeelliseksi, niin tämä olisi ensimmäinen ja ainoa lupaukseni: Lupaan puhua ja toimia lasten kotihoidon tuen kuntalisän (Nokia-lisä) puolesta aina kun se vain kaupunginvaltuutettuna olisi mahdollista! Tiedän, että pienellä rahallisella tuella monessa perheessä olisi äidin tai isän mahdollista jäädä pidempään kotiin pienten lasten kanssa.
Nokialla lehtijutuissa on usein nostettu suurimmaksi perusteeksi kuntalisälle se, että päivähoitopaikkojen tarve pienenisi. Perustehan se on tuokin, mutta mielestäni kirkkaasti tärkein peruste pitäisi olla lapsen etu! Useat tutkijat ja pienten lasten kehityksen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että alle 3-vuotiaan lapsen paras hoitopaikka on oma koti. Kuntalisä toisi useammalle vanhemmalle mahdollisuuden olla läsnä pienten lastensa elämässä ainutkertaisina ensimmäisinä vuosina.
Kotihoito ei missään nimessä tarkoita lasten eristämistä tai kököttämistä neljän seinän sisällä. Suurin osa pienistä lapsista saa riittävän määrän virikettä ja vastustuskykyä pöpöille kerhoista, joissa käydään joko yhdessä vanhemman kanssa tai isompana jo ihan yksin. Vanhemmille on myös erilaisia vapaamuotoisia verkostoja, joiden puitteissa lapsen pääsevät leikkimään toisten kanssa ja vanhemmat pääsevät juttelemaan "työkavereiden" kanssa. Ilman näitä usein äideistä koostuvia porukoita en minäkään olisi jaksanut tehdä pitkää päivää kotiäitinä.
Myös kotona oleva vanhempi tarvitsee virikkeitä. Paras tilanne mielestäni on, jos kotiäiti tai -isä pääsee silloin tällöin omiin harrastuksiinsa täysin yksinään. Ystävien tapaaminen on tärkeää, niin samassa elämäntilanteessa olevien kuin niidenkin, joiden kanssa puhellessa saa unohtaa vaipanvaihdot, uhmakohtaukset sekä nuhaiset nenät!
Lasten kotihito ei mielestäni ole (eikä saa olla) tasa-arvokysymys. Vanhempainrahan ensimmäiset kuukaudet (äitiysrahan osuus) ovat pääasiassa imetyksen takia tarkoitettu äidille, mutta tuon ajan jälkeen kullakin perheellä tulisi olla tilaisuus valita kumpi vanhemmista kotona lapsia hoitaa. Toki monessa perheesä valinta osuu äitiin, ja joka tapauksessa on perheen huolehdittava kotiinjäävän vanhemman eläkkeen kerryttämisestä.
Itse en tiedä, pidetäänkö minua hulluna vai tyhmänä, mutta uskon siihen, että esimerkiksi minulle on sekä pitkä kotiäitiaika että hieno ura mahdollinen. Vaikka olisin vielä useamman vuoden kotona, on minulla toivottavasti vielä kolmisenkymmentä vuotta aikaa tehdä uraa. Se on pitkä aika. Tuolle ajalle minulla on kunnianhimoisia tavoitteita, mutta niiden toteuttamisen aika on vasta kotiäitivuosien jälkeen!
Toistaiseksi on minulla kuitenkin aika olla kotiäitinä. Joka ainoaan päivään mahtuu niin ratkiriemukkaita ja onnellisia hetkiä kuin myös savun nousemista äidin korvista... Joskus meinaa huumori loppua, kun tuolla eskari- ja kerhomatkoilla tallustellessa yksi tahtoo mennä pyörällä, toinen poimia kukkia, kolmas kulkea ojassa ja neljäs hypätä pois rattaista. Vastapainoksi saan taas jännittää eskarilaisen hampaidenlähtöä, ihailla 5-vuotiaan taitavia sinivalaspiirroksia, helliä sylissä päiväunenlämmintä 3-vuotiasta sekä leikkiä kukkuu-leikkiä vauvan kanssa - uudestaan ja uudestaan!
